INFO KIRJA-VAKKA

INFO KIRJA-VAKKA

Taina Yläpelto, Kirja-Vakka Oy

Olen työskennellyt pienestä asti täällä mummon ja äidin kirjakaupassa. Ensimmäisenä kesätyövuotenani olin 11-vuotias ja sen jälkeen tämä oli joka kesäinen työni. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen muutin opiskelemaan Poriin. Valmistuttuani lähihoitajaksi, kuljin Porista kolmena päivänä viikossa töihin kirjakauppaan Uuteenkaupunkiin.  

Sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2006, jolloin ryhdyin yrittäjäksi ja muutin takaisin Uuteenkaupunkiin. Aloittaminen oli helppoa, koska kaikki olivat tuttuja - asiakkaat, työntekijät ja paikkakunta. Tuntui, että palasin kotiin, vaikka olinkin asunut Porissa jo kymmenisen vuotta.

Tulevaisuuden tavoitteeni on opiskella jotakin, joka tukisi omaa yrittäjyyttäni. Olen tosin työn ohessa suorittanutkin monenlaisia tutkintoja, kuten esimies- ja yrittäjätutkinnon ja merkonomiopinnot.

Ala on muutoksessa sähköisten materiaalien ja uusien sovellusten vuoksi, joten on jatkuvasti oltava ajan hermolla ja haistella mitä uutta voisi ottaa liikkeeseen tarjolle ja miten kehittää liiketoimintaa. Myynti on vähän syyspainotteinen, syksyllä kun ilmestyy uutuuskirjoja isänpäiväksi ja jouluksi, mutta meillä on paljon kaikkea kirjojen lisäksi. Tänne voikin tulla etsimään uusia ideoita ja fiiliksiä omiin DIY-juttuihin! (DIY = Do It Yourself) Olen kovin kiinnostunut kaikesta, bongailen uusia juttuja ja askartelubuumeja netistä ympäri maailman. Tunnen olevani omalla alalla!

Kirja-Vakka Oy
Alinenkatu 25, Uusikaupunki
info@kirja-vakka.fi
p. 02 842 7400

https://www.kirja-vakka.fi/


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

TUSSI SHARPIE FINE

Tusseissa nopeasti kuivuva väri. Väri ei leviä. 

19,90

PUUVÄRIKYNÄT (MASTER ART)

Hyvälaatuiset puuvärikynät piirtämiseen ja värittämiseen. Pakkaus sisältää 100 eri väriä.

49,95

Lukulasit

Lukulasit moneen käyttöön. Hanki kotiin omat vaikka keittiöön ja toiset makkariin yöpöydälle kirjan viereen lukulaseiksi. Ja yhdet mökille ja autotallissakin on hyvä olla varalasit. Vältyt ikuiselta lasien etsimiseltä! Joskus voi käydä niinkin, että yhdet ovat otsalla ja toiset silmillä.... 

9,95

Palapeli (1000 palaa)

Korkealaatuinen palapeli, eri aiheita.

13,90

Majakkamuki

Ihana aamu alkaa majakkamukillisella kahvia tai teetä! Voit haaveilla merimatkasta Isokariin jokaisella hörpyllä. Mukin kuva-aiheena on Isokarin majakka, joka sijaitsee Uudenkaupungin edustalla Selkämeren eteläosassa Pohjanlahdella. Isokari kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. 

32,00

Papermania korttipohjat ja kirjekuoret

Koko 13,5 x 13,5 cm, eko-laatu. Pakkauksessa 50 kpl pohjat ja kuoret. Korttipohja 300 g kartonkia.

10,90

Anita's korttipohjat ja kuoret

  • 50kpl pohjat ja kuoret/pkt 
  • Korttipohja 240 g kartonkia, kuori 120g
  • valkoinen tai kerma
9,90

Juliste (Cavallini) (Julistemallit: Kukat)

  • Nostalgiset julisteet, eri aiheita.
  • Koko n. 50cm x 70cm.
  • Painettu laadukkaalle kermapaperille
7,50

Violet kirjesetti

"Wild Garden" tai "Beautiful Blooms" -kirjesetti.

Miten ihanaa onkaan vastaanottaa käsinkirjoitettu kirje! Se on melkein kuin ystävän vierailu. Kirjeen saapuminen ja sen avaaminen voi sen vastaanottajalle olla hyvinkin tunteikas hetki. Mitäpä jos kirjoittaisit kirjeen? Kerro vaikkapa havaitsemistasi kevään merkeistä, pakotetun digiloikan kokemuksistasi tai loppuvuoden suunnitelmistasi. Vastaanottaja ilahtuu takuulla!    

  • Setti sisältää 20 kirjoitusarkkia ja 20 kirjekuorta kauniissa pahvikansiossa 
9,90

PILOT PINTOR – MAALIKYNÄ (6 kpl setti)

Vain mielikuvitus on rajana Pilotin uusien Pintor-kynien kanssa! Askartele, tee värikkäitä leikekirjoja tai piirrä kankaalle. Pintor-tusseilla voit piirtää, värittää, kirjoittaa ja tehdä merkintöjä. Pilot Pintor on vesipohjainen merkkauskynä, joka tarttuu tavalliseen vaaleaan paperiin, tummaan paperiin, keramiikkaan, lasiin, metalliin ja kankaaseen. Muste muuttuu kankaassa pysyväksi, jos kangas silitetään.

16,90